Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Loppukatsaus

Noniin, Yhteensä 2 viikkoa ehdin olla töissä kunnes jouduttiin lähtemään takaisin Suomeen koronan aiheuttamien olosuhteiden vuoksi. Seuraavaksi vielä ajatuksia ajastani Corralejossa animation teamissa: Oikeastaan koko tämän ajan tein töitä vakituisen animaattorin sijaisen kanssa sillä vakkarin sairasloma vaan jatkui, ehdin olla hänen kanssa töissä vaan yhden päivän. Se aiheutti hieman sekaannusta koska ohjeistus ei ollut kovin selkeää ja aikataulut/ohjelmat eivät pitäneet paikkaansa. Tänä yhtenä päivänä kun vakituinen animaattori oli paikalla, vedin yksin aktiviteettejä, joka oli jännittävää sillä en ollut mitään kunnon ohjeistuksia sijaiselta saanut mutta kaikki meni kuitenkin hyvin ja asiakkaat olivat osallistuvaisia. Pelattiin dartzia, biljardia ja pöytätennistä. Yhdessä sijais animaattorin kanssa Mm. vedettiin karaokea, juonnettiin bingoa, ohjattiin joogaa/venyttelyä  ja allasjumppaa sekä tehtiin drinkki ”demonstraatioita”. Minidiscoon en ehtinyt päästä hyvin muka...

Viimeisimmät blogitekstit

VIIKKO 1