VIIKKO 1
Heippa!
Täällä ollaan oltu nyt Corralejossa viikon verran, ja paljon on ollut uutta ja aika mennyt nopeasti.
Saavuin maanantaina asunnollemme ja Siti oli vastassa ja näytti minun huoneen ja esitteli asunnon. Tutustuin huonekaveriini Elisaan ja näin Kellyn pitkästä aikaa!
Tiistaina menin käymään työpaikalla, jossa oli taas Siti minua vastassa sekä pomoni Pedro. He sanoivat minulle että animation teamissa ei ole ketään tiistaina ja keskiviikkona joten tulisin torstaina töihin klo 10:00.
Torstaina saavun työpaikalle klo 10:00 ja minulle sanotaan että täytyy odottaa. Noh, odotin tunnin aulassa ja pomo sanoi että tule illalla, koska tyttö animation teamista oli sairastunut.
Kun illalla saavuin klo 20:00 uudelleen, he käännyttivät taas kotiin ja sanoivat että tule huomenna. :D
Perjantaina sitten pääsin vihdoin aloittamaan kun he olivat saanut hommattua tuurajan.
Eli alku oli aikamoista hässäkkää.
Olin myös viikonloppuna töissä, ja ilmeisesti minun vapaapäivät ovat keskellä viikkoa(ti-ke).
Työajat ovat olleet tähän asti kutakuinkin:
Aamulla klo 10:00 töihin ja tauko n. Klo 14:00 tai 15:00 jonka jälkeen illalla takaisin töihin klo 20:00 ja kotiin ilta kymmenen ja yhdentoista välillä. Mitään tarkkoja työaikoja ei olla oikein annettu ja täällä ollaan aika suurpiirteisiä.
Työnkuvaani on kuulunut erilaiset aktiviteetit asiakkaiden kanssa ( joogaa, pelejä, sangrian valmistamista ja tarjoilua, vesijumppaa, venyttelyä..)
Sekä asiakkaiden kanssa jutustelu ja iltashown seuraaminen.
Ollaan saatu ihan hyvin asiakkaita mukaan peleihin ja he ovat olleet ystävällisiä, mutta mini disco ollaan peruttu 2 kertaa koska hotellissa ei ollut lapsia.
Torstaina aloitan sitten työt Valentinan kanssa joka oli ollut sairaana ja tämänhetkinen työkaverini lähtee toiseen hotelliin.
Joskus väsyttää todella paljon, kun on kokopäivän liikkeellä ja myöhään töissä mutta toisaalta usein unohtuu että on töissä kun pelataan yhdessä hyväntuulisten asiakkaiden kanssa jotka on lomatunnelmissa :)

Tälläinen kaveri oli löytäny tiensä meidän huoneen seinälle😳
Ranta

Kommentit
Lähetä kommentti